Kukkalaitteeseen kiinnitetään usein nauha tai kortti, johon valitaan jokin värssy, jolla vainaja hyvästellään. Värssy luetaan, kun kukkalaite lasketaan arkulle.
Teksti voi olla jokin yleisesti käytetty muistolause, Raamatun säe, runoilijan runo tai itse kirjoitettu värssy. Jos ei tahdo lausua paljoa, saatesanoiksi riittää esimerkiksi "vainajan (nimi) muistoa kunnioittaen". Kukin hautajaisvieras saa itse päättää, kuinka hyvästelee vainajan, hyvästelyissä voi huomioida vainajan persoonan tai ihmissuhteen laadun. Tärkeää on vain, että tyyli on tilaisuutta ja omaisia kunnioittava.
Olemme koonneet tähän yleisimpiä muistovärssyjä, joita voi vapaasti käyttää.
Rakkaudella / kiitollisuudella / kaipauksella ”vainajan nimi” muistaen
Kaikesta kiittäen
Kiitos kaikesta, minkä sinulta sain.
Lämmöllä muistaen
Suurella rakkaudella
Muistosi säilyy aina
Kauniita muistoja ja lämpöisiä ajatuksia
Rakkaudella muistaen, ikuisesti kaivaten
Rakkaudella muistaen ja kiittäen yhteisistä vuosista
Kiittäen yhteisistä vuosista ja rakkaudella muistaen
Kaivaten sinua
Sanomattomasti kaivaten
Jäämme kaipaamaan sinua
Kaivaten ja ikävöiden
Syvästi kaivaten
Kaivaten, mutta kauniit muistot säilyttäen
Lepää rauhassa
Rauhaisaa lepoa
Rauhassa lepoon
Iäisyysmatkaasi siunaten
Hyvää matkaa
Lepää rauhassa, rakkaudella muistaen
Jälleennäkemisen toivossa
Kunnes jälleen kohtaamme
Jälleennäkemistä toivoen
Jälleen kohtaamisen toivossa
Taivaan tiellä kohdataan
Rakkaudella puolisoasi muistaen
Kiittäen yhteisistä vuosista
Rakkaudella ja syvästi kaivaten
Yhteinen matkamme ei pääty tähän
Rakkaudella äitiä / isää muistaen
Kiitos rakkaudesta ja kaikesta, mitä meille annoit
Äidin / isän lämmin muisto säilyy sydämissämme
Rakkaudella ja kiitollisuudella mummoa / vaaria muistaen
Kiitos kaikista yhteisistä muistoista
Isoäidin / isoisän lämmin muisto säilyy aina
Hyvää ystävää lämmöllä ja kaipauksella muistaen
Kiitos ystävyydestä ja yhteisistä hetkistä
Ystävä säilyy muistoissamme
Hyvää ystävää ikävöiden
Jäähyväistervehdys hyvälle naapurillemme
Työtoverimme x:n muistoa kunnioittaen
Hyvää työtoveria lämmöllä muistaen
Arvokasta muistoasi kunnioittaen
Kiittäen yhteisistä työvuosista
Ajan parhaan hyvä paimen ties, pääsi lepoon väsynyt matkamies.
Tämä varjojen maa jää kauas taa, vihdoin väsynyt levon saa.
Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha sydämessä kärsineen.
Päättyi pitkä kaari elon, väsynyt on saanut levon. Nuku unta rauhaisaa.
Hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni. Väistyi vaiva, tuli rauha, uni, kaunis, ikuinen.
Ovat kätesi ahkerat rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. On hiljaisuus ja suru sanaton, mut tiedämme, sun hyvä olla on.
Elo uuras on päättynyt iltahan, sydän lämmin sammunut. Työpäiväsi pitkä päättynyt, elo iäinen alkanut.
Ehtii iltaan elon päivät, tuli rauha sydämeen. Taivaan Isä otti vastaan matkalaisen väsyneen.
Katsoi Herra ajan täyttyneen, kutsui luokseen väsyneen.
On lempeä levonmaa, unen kaarisilta sinne johdattaa.
On siellä ikuinen kesän maa, sydän uupunut levätä saa.
Takana elämän tuulet, eessä rauha – iäisyys.
Tuska loppui, tuli rauha, uni pitkä ja hiljainen.
Nyt olet päässyt lepohon, niin hyvä unes on.
On tuonen lehdossa rauhaisaa, siell’ uupunut sydän levon saa.
Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä, ei tuskaa tunneta taivaan tiellä.
Jäi jälkeesi kaipuu – jäi sanaton suru.
Suurin suru on sanaton, syvin kaipaus äänetön.
Suo anteeksi kyyneleet nää, ne rakkautta on ja ikävää.
Niin äkkiä lähdit luotamme pois, emme vielä sua antaneet ois.
Päivä kauniin kesäisen hiljeni sydän kultainen. Lähtösi vaikea kestää on, surumme suuri ja sanaton. Lohtuna muistot rakkaat.
Suurin suru on sanaton, syvin kaipaus äänetön. Tää hiljaisuus kantakoon sulle sen, osanottoni suurimman lämpöisen.
Et jättänyt jälkeesi tyhjää sijaa, vaan rakkauden täyttämän muiston.
Muisto kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa.
Oli sulla sydän niin lämmin, hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit.
Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät, kullaten muistojen kirkkaimmat päivät.
Murtuu elon siteet, kaikki häviää. Muiston kauniit kiteet vain pysyviksi jää.
Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa.
On ajaton avaruus, arjesta irronnut ikuisuus. On rauha, hiljaisuus.
Niin lempeänä leviää hiljaisuus, niin säteilevänä taivaan avaruus.
Olet saapunut rannalle rauhan maan. Muistoissa, vaikka nyt poissa, tulet kanssamme kulkemaan.
Siellä on polut tasaiset astua. Siellä ei silmät voi kyyneliin kastua. Siellä on vihreät kunnaat ja lehdot. Siellä on pehmeät nukkua kehdot.
Ja rauhan maa iankaikkinen kangastaa vastaan.
Hetkenä illan hiljaisen, tuli luoksesi rauha ikuinen. Ei kauniimmin täältä lähteä vois, kuin unessa hiljaa nukkua pois.
Elo mainen kun iltaan raukes, oli tyyntä ja rauhaista niin. Joku portti vain hiljaa aukes ja se iäks suljettiin.
Kun astuit illalla unten purteen, se lipui hiljaa rantaan uuteen. Näin helppo nyt on hengittää siellä ja kevyt kulkea valon tiellä.
On hiljainen taivaanranta, eikä lintujen laulu soi. Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi.
Kuin ehtymätön virran juoksu, kuin tuntematon tuulen tie, kuin kesäyössä kielon tuoksu, se tuokionsa tuo ja vie.
Ei ole iäksi mennyt hän, joka lähti. Katso; jo kirkastuu pieni tähti.
Sinut kohtasin päivänä nuoruuden, elin kanssasi halki vuosikymmenten. Sinä ensiksi kohtasit määränpään, minä hetkiksi vielä tänne jään, kunnes taivaan tiellä kohdataan ja yhteistä polkua jatketaan.
Kun astuit illalla unten purteen, se lipui hiljaa rantaan uuteen. Näin helppo nyt on hengittää siellä ja kevyt kulkea valon tiellä.
Olet saapunut rannalle rauhan maan. Muistoissa, vaikka nyt poissa, tulet kanssamme kulkemaan.
Elo mainen kun iltaan raukes, oli tyyntä ja rauhaista niin. Joku portti vain hiljaa aukes ja se iäks suljettiin.
On pursi irronnut maan laiturilta, vie virrat kuulaat kohti Jumalaa.
Me kuljimme yhteistä taivalta, pienen kappaleen maista matkaa. Sinä saavutit sataman rauhaisan, minä yksin saan tietäni jatkaa.
On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa, pian meidät yhteen liittää vain muistojemme maa.
Ero kestävi vain vähän aikaa, taas ylhäällä kohtaamme sun.
Kun aika päättyy, alkaa ikuisuus.
Aika liitetty on aikaan uuteen, hän lähti hiljaa kauas, ikuisuuteen.
Rauha olkoon tomullesi, päivän paiste muistollesi.
Kuin ehtymätön virran juoksu, kuin tuntematon tuulen tie, kuin kesäyössä kielon tuoksu, se tuokionsa tuo ja vie.
Tähän teemaan nostaisin myöhemmin myös osan runoista, jos haluat pitää värssyt ja varsinaiset runot mahdollisimman selkeästi erillään.
Järven rantoja laineet huuhtelee, puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee, ei metsässä enää kulkijaa. Me katsomme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, kaivaten, ikävöiden.
Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk’ on niin hellää ja hyvää. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. (Eino Leino)
Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti. Ei se iäks sammu, ken elämästä lähti. Nuku tähti helmassa päivän! (Eino Leino)
Ja rauhan maa iankaikkinen kangastaa vastaan. (Aleksis Kivi)
Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta. Mut kaukaa korven tummuvan yöstä, soi laulu ihmisen työstä. (Eino Leino)
Ei häntä, jolta tähdet radan saa, voi ihmisajatukset taivuttaa. (Saima Harmaja)
Iltavirsistä ihanin vielä ilmassa eli, tähtikukkasin syttyvin niityt hengähteli. (Saima Harmaja)
Pysähtyi sydämes pursi rauhan vienoille vesille, armon auringon sylihin. (J.H. Erkko)
Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse ja muualla tuuli soi. (Aila Meriluoto)
En ma iloitse, en sure huokaa, mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu. Tuoksut vanamon ja varjot veen, niistä sydämeni laulun teen. (Eino Leino)
En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta; pienentyy mun ympär´ elon piiri, aika seisoo, nukkuu tuuliviiri. Edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie. (Eino Leino)
Tuulien soitot ovat vaienneet. Ympäri soi ikityynet veet. (Aaro Hellaakoski)
Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta, mut kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisen työstä. (Eino Leino)
Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. (Ps. 23:1-2)
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. (Ps. 23:4)
Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole. Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesti. (Ps. 103:15:17)
Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, hän elää, vaikka olisi kuollut. (Joh. 11:25)
Rakkaus ei koskaan häviä. (1 Kor. 13:8)
Ja hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva. (Ilm. 21:4)
Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joiden mieli on murtunut. (Ps. 34:19)
Minä annan teille levon. (Matt. 11:28)
Minä olen kanssasi, älä pelkää. (Jes. 41:10)
Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa. (Jes. 40:29)
