Muistotilaisuus seurakuntatalolla, kotona tai muussa juhlatilassa
Muistotilaisuuteen kokoonnutaan heti hautaamisen jälkeen olemana yhdessä ja muistelemaan vainajaa. Muistotilaisuudessa luetaan adressit, pidetään puheita ja musiikkiesityksiä ja syödään ateria tai kahvitellaan. Ei ole olemassa tarkkoja sääntöjä, miten muistotilaisuus tulee järjestää, vaan sen voi suunnitella hyvin vapaasti vainajaa huomioiden.
Pappi voidaan kutsua mukaan muistotilaisuuteen, mutta se ei ole välttämätöntä. Aiemmin muistotilaisuus pidettiin yleensä kotona, mutta nykyään on tavanomaista järjestää se esimerkiksi seurakuntatalolla tai jossain juhlatilassa.
Muistotilaisuuden järjestelyihin kuuluu mm. sopivan tilan valinta ja varaus, tarjoilujen suunnittelu ja tilaus pitopalvelulta, ohjelman suunnittelu ja esiintyjien tilaaminen.
Muistotialisuudessa on yleensä pöydällä kehystetty valokuva vainajasta ja sen vieressä kynttilä.
Muistotilaisuuteen voidaan kutsua etukäteen lähetettävässä hautajaiskutsussa tai siunaustilaisuuden lopussa voidaan lausua kutsu.