Hautauslupa tarvitaan vainajan hautaamista tai tuhkaamista varten. Lääkäri kirjoittaa hautausluvan kuolintodistuksen perusteella, ja se toimitetaan hautaustoimistolle tai seurakuntaan.
Kuolemansyy selvitetään aina, jos kuolemaan ei ole ennalta tiedettyä syytä, kuten jokin sairaus. Joissakin tilanteissa voidaan tehdä tarkempia tutkimuksia ennen hautausluvan myöntämistä.
Tuhkaukseen tarvitaan erillinen krematoriolupa, joka perustuu vainajan tai omaisten toiveeseen. Hautaustoimisto huolehtii luvan toimittamisesta eteenpäin.
Hautausmailla on omat käytäntönsä hautapaikkojen, aikataulujen ja tilaisuuksien suhteen. Me olemme järjestäneet hautauksia Ylivieskan alueella jo pitkään, saat tarvitsemasi tiedon suoraan meiltä.
Läheisten ja tarvittavien tahojen informointi on yksi ensimmäisistä tehtävistä. Voimme pohtia yhdessä, kenelle kaikille tieto on hyvä välittää. Kuolemasta tiedottaminen on tärkeää sukulaisten ja ystävien lisäksi myös mm. työnantajalle, pankille, taloyhtiölle, seurakunnalle ynnä muille tahoille, joiden kanssa vainaja on asioinut.
Kuolinilmoitus julkaistaan usein sanomalehdessä tai verkossa. Sanomalehdessä ilmoituksen julkaiseminen on maksullista, mutta on verkkopalveluita, missä voi myös ilmoittaa ilmaiseksi.
Kuolinilmoitukset noudattavat aina samaa mallia, mutta niihin saa vainajan persoonaa esiin kuvituksella ja muistosanoilla. Ilmoituksessa kerrotaan vainajan nimi, syntymäaika ja kuolinaika sekä paikkakunta, missä hän on menehtynyt. Lisäksi siinä on listattu kaipaamaan jääneet läheiset. Usein kuolinilmoituksessa on myös jokin kuva tai symboli. Muistosanoiksi voidaan valita ote Raamatusta tai jokin runo tai kirjoittaa muistosanat itse.
Kuolinilmoitus voidaan jolkaista joko ennen hautajaisia, jolloin siinä voidaan samalla kutsua ihmisiä mukaan hautajaisiin. Tai se voidaan julkaista hautaamisen jälkeen, jolloin sillä tiedotetaan kuolemasta ja se toimii samalla kiitosviestinä hautajaisvieraille. Kutsu tai kiitos laitetaan kuolinilmoituksen loppuun.
Kuolinilmoitus maksaa ja hinta määräytyy koon mukaan.Hintaan vaikuttaa myös minkä päivän lehdessä se julkaistaan.
On olemassa verkkopalveluita, missä voi julkaista kuolinilmoituksen. Monissa palveluissa se on maksutonta.
muistollesi.fi
kuolinilmoitukset.fi
ikuisuusmedia.fi
muistamme.fi
Usein vainajasta tehdään myös muistokirjoitus eli nekrologi, jossa kerrotaan hänen elämänsä pääkohdat. Muistokirjoituksen voi kirjoittaa omalla persoonallisella tyylillä. Lehti voi päättää julkaista sen, jos he arvioivat vainajan olleen lukijoita kiinnostava henkilö.
Perunkirjoitus on lakisääteinen toimitus, joka tehdään yleensä kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Siinä selvitetään vainajan varat ja velat.
Vainajan postin voi ohjata väliaikaisesti omaiselle, jotta tärkeät kirjeet ja laskut eivät jää huomioimatta.
Vainajan sosiaalisen median tilit on hyvä huomioida. Tarvittaessa ne voidaan sulkea tai muuttaa muistotileiksi palveluntarjoajan ohjeiden mukaan.
Virkatodistusta tarvitaan esimerkiksi perunkirjoitusta varten. Sen saa Digi- ja väestötietovirastosta tai seurakunnasta.
Mahdolliset jäsenyydet ja luottamustehtävät on hyvä irtisanoa tai siirtää eteenpäin.
Vakuutusyhtiölle tulee ilmoittaa kuolemasta. Vakuutuksista voi olla saatavissa korvauksia, ja sopimukset päätetään tai siirretään tarvittaessa.
Erilaiset tilaukset ja sopimukset, kuten lehdet, puhelinliittymät ja vuokrasopimukset, on hyvä käydä läpi ja irtisanoa tai päivittää.
https://hautajaiset.fi/ohjeita-hautajaisiin/ensiohje-vainajan-omaisille/